Vauvauinnin aloittaminen

Vauvauinnin aloittaminen

Ihanteellisin ikä aloittaa vauvauinti on 3–4 kuukautta. Silloin lapsen valveillaoloaika on tarpeeksi pitkä, ja hän jaksaa liikkua enemmän. Lapsen painon tulee olla vähintään 5 kg, jotta hän pysyy lämpimänä 32-asteisessa vedessä. Uintiharrastuksen voi toki aloittaa myöhemminkin, sillä pystymme auttamaan varttuneemmankin pikku-uimarin mukavan harrastuksen pariin.

Ennen uintiharrastuksen aloittamista

Kylpyveden lämpötilan laskeminen 32 asteeseen aloitetaan noin kuukausi ennen vauvauinnin aloittamista, jotta lapsi tottuu uintiveden lämpötilaan jo kotona. Kylpyveden viilentäminen kannattaa tehdä aste kerrallaan. Kun kylvetätte lasta kotona, niin käyttäkää runsaasti vettä ja kastelkaa kädellä myös kasvot.

Ensimmäisellä uintikerralla

Ensimmäisillä uintikerroilla tutustumme allasympäristöön ja totuttaudumme veteen. Aloittavan vauvan kanssa etenemme maltillisesti lapsen temperamenttiin tutustuen ja antaen hänelle aikaa ottaa selvää uudenlaisesta ympäristöstä. Samalla myös vanhemmat saavat aikaa harjoitella lapsen käsittelyä vedessä. Tutustumme perusotteisiin: pystyasentoon, joka mahdollistaa liikkeet sivuttain, ylöspäin sekä eteenpäin ja taaksepäin, ja mikäli uimari jaksaa, niin kokeilemme myös vatsa- ja selkäotetta. Sukellusharjoituksia teemme vasta kolmannella tai neljännellä uintikerralla lapsen kehityksen sekä viriketason huomioiden. Muista, että kaikki lapset kehittyvät omaan tahtiinsa, niin myös vauvauinnissa. Ensimmäisellä kerralla uintiaika on yleensä normaalia (30 min) uintiaikaa hieman lyhyempi.

Mitä otan mukaan? Ottakaa mukaan normaalit peseytymisvälineet ja lapselle yksi ylimääräinen pyyhe, jonka voitte laittaa esimerkiksi auton turvaistuimen suojaksi, kun lapsi mahdollisesti odottelee äidin tai isän ollessa suihkussa.

Uima-asu: Lapselle ei tarvitse hankkia vauvauintiin tarkoitettuja erikoisuikkareita. Parhaiten sopivan uima-asun löytää tavaratalojen lastentarvikeosastoilta. Uima-asun olisi hyvä olla napakka, pitkine tai lyhyine lahkeineen.

Muista pesut!

Lasta ei tarvitse kastella suihkussa ensimmäisillä uintikerroilla lainkaan. Alapesu kannattaa kuitenkin tehdä, jos siihen on tarvetta vaippojen riisumisen jälkeen. Peseytymisessä noudatetaan tarkkaavaisuutta, sillä kaikki lika ja epäpuhtaudet altaan vedessä liukenevat meistä aikuisista. Siispä peseydymme ilman uima-asua huolellisesti ja kastelemme myös hiukset sekä poistamme korut ja meikin. Saunaan mennään vasta uinnin jälkeen.

Yleisenä sääntönä kannattaa muistaa, että vauvauintivesi on juuri niin puhdasta kuin siinä uivat ihmiset ovat!

Vauvauinnissa huomioitavia asioita

Jos vauvalla on ”huono päivä” eikä mikään ota onnistuakseen, olisi parasta jättää uinnit kesken siltä erää ja yrittää uudestaan seuraavalla kerralla. Jos vauva suuttuu, älä anna hänen huutaa äänekkäästi pitkään, sillä se tarttuu helposti toisiin.

Uimaan vain terveenä

Vauvauintiin saa osallistua vain terveenä. Tämä sääntö koskee niin lapsia, vanhempia kuin ohjaajiakin. Virukset tarttuvat helpoiten taudin ensioireiden aikana, ja kostea ilma sekä ryhmätilanne muodostavat ihanteelliset olosuhteet virusten leviämiselle.

Vastuu

Vauvauinteihin osallistutaan omalla vastuulla. Vanhemmat ovat vastuussa omista lapsistaan vauvauinnin aikana, sekä puku-, pesu- että allastiloissa.

 

                                        
 
 
 

Yhteystiedot

Tmi Aquana Sport +358 45111 2311 suvi(at)aquanasport.com